Bob, osa 1

Peto oli piilottanut luolaansa sammion. Lasisessa sammiossa oli vettä. Ja kiviä. Ja kasveja. Merileväruohikko ei koskaan ollut aloillaan. Vihreä massa, joka heilui puolelta toiselle, uudestaan ja uudestaan. Jos tätä seurasi pidemmän aikaa, saattoi aavistaa ettei sammio ollut täysin eloton. Mistä tulevat nuo kylmät väreet jotka hiipivät pitkin selkärankaani, täysin aiheetta..?

Yksi kiiluva silmä siellä. Yksi evänpää tuolla. Pyörteitä pyrstön jäljiltä. Merilevän varsi joka heiluu virtaa vastaan. Kivi, joka liikahtaa. Ruohikossa asuu joku.
Auringon ollessa horisontin takana, saatoin kuulla ilkeää, pahamaineista naurua, jos jaksoin odottaa ja olla hiiren hiljaa. (“Muahhahaa! HaHAA! Kjähkjähkjäh..!”) Ruohikossa asuu taatusti joku. Joku, joka on ilkeä. Joku joka vaanii. Juonii. Pälyilee. Punoo pahoja suunnitelmia.

Peto, paholuksista pahoin, on asettanut sammion paikkaan, jonka ohi hän marssittaa orjuuttamansa hamsteriarmeijan häkkeihinsä. Joka ikinen päivä joudun kulkemaan tuon sammion ohi, tuntea nuo ilkeät, vaanivat silmät selässäni. Kuljettuani tuon kauhistuksen ohi uudestaan ja uudestaan en lopulta enää voinut olla katsomatta, tutkimatta. Minun oli pakko ottaa selvää, kenelle nuo ilkeät, pälyilevät silmät kuuluvat.

Joka ikinen aamu kiiluivat nuo tummat silmät sammion kulmassa. Aina samassa kulmassa, maastoutuneena, hyvin piilossa. Mutta ne silmät, ne olivat siellä. Joka ikinen aamu. Lopulta totuin silmien tuijotukseen. Joka kerta ohi kulkiessani tahtomattakin vilkuilin ja etsin noita kiiluvia silmiä. Oli turvallista nähdä, että ne olivat edelleen siellä. Tuo paholuinen ilkimys on siellä, omalla paikallaan, turvallisesti lasin takana. Vaanimassa. Juonimassa.

Vähitellen onnistuin näkemään vilauksen evästä. Ison, tumman, kammottavan pyrstön. Tumman muhkuraisen hahmon. Oliko se kivi? Ei, se ei voinut olla kivi, sillä oli evät. Se hengitti. Ja nuo silmät. Nuo pälyilevät silmät. Kulmassa, piilossa varjoissa. Ne vaanivat minua. Aina, ja jatkuvasti.

!BANG!! Ja eräänä aamuna Se oli siinä. Keskellä, valokeilassa, suurena, karmivana, pelottavana. Hirviö. Paholainen. Ruma, irvihampainen suu lasia vasten.

AAAAAARRRRRRAAAAUUGGHH” se huusi, ”Tässä minä olen! Koko kauheudessani! Vapise! AAAAARRRUGHH!

Ja minä vapisin. Jähmetyin kauhusta, en uskaltanut edes hengittää. Ehkä se ei näe minua, jos en liiku? Enkä kauhussani olisi edes kyennyt liikkumaan. Minuun iski paniikki. Voi ei, en voi kävellä tuon kauhistuksen ohi. Voi ei, en voi palata häkkiini hamsterinpyörää polkemaan. Ei, en voi, en kykene. Tuo, tuo kauhistus…

—-

En tiedä miten selvisin tästä kammottavasta hetkestä. Aivoni sulkivat silmieni reseptorit, tukki korvani, tuhosi ajattelukykyni; aivoni laittoivat automaattiohjauksen päälle ja kuljetti minut omaan häkkiini. Suljin häkin oven, ja varmistin, että olen yksin. Eihän vain kukaan seurannut minua?!
Tämä kauhea näky oli palanut verkkokalvoilleni kuin polttomerkki lehmän kinttuun. Se vaani minua, enkä olisi tahtonut poistua häkistäni. Hiljalleen keräsin rohkeutta ja toistin itselleni, ettei tuo kauhistus pelota minua. En voi antaa sen lamaannuttaa minua. Näin selvisin päivän päätteeksi ohi sammion ja vaikka kuljin suljetuin silmin, tunsin kuinka väristys kiiri pitkin selkäpiitä…

Päivä päivältä totuin tuohon vertani hyytävään näkyyn. Pystyin kulkemaan sammion ohi jäykistymättä kauhusta ja totuin noihin kiiluviin silmiin, totuin myös siihen että joinakin aamuina tuo olio seurasi minua muutamalla pyrstön heilautuksella kun raahustin masentuneena ja väsyneenä sen ohi.

Kunnes koitti kauhun aamu. Änkeydyin hamsterinluukusta pedon luolaan ja raahasin ruhoani kohti häkkiä. Tapani mukaan kuljin tuon sammion ohi, ja kuten jokaisena aamuna tähänkin asti, joku hullu vaisto käski minua kurkistamaan tuohon sammioon, kurkistamaan virrassa heiluvaan ruohikkoon. Ruohikossa ei näkynyt silmiä, ei evää, ei pyrstöä. Ei näkynyt tuota hengittävää kiveä. Se ei ollut valokeilassa minua odottamassa. En löydä oliota! En löydä tuota kauhistusta! Vereni hyytyi. Sydämeni pysähtyi. Ja yritin juosta mielikuvitustani kiinni, joka jo kaahasi 183km/h pitkin mielikuvituksen moottoritietä. Missä hän on? Mitä hän tekee? Miksi hän ei ole omalla paikallaan? Mitä on tapahtunut?

Tuona ikuisuuden hetkenä aivoni laukkasivat vauhkosti ja lätki silmieni eteen kasan skenaarioita. Paholus istumassa tuolillani. Paholus vaanimassa näyttöni takana. Paholus hieromassa ilkeästi eviään yhteen ja pälyilemässä pöydänjalan takana. Paholus kantapäilläni, seuraten, vaanien, odottaen hetkeä jona iskeä. Paholus piilossa kaapissa, joka on selkäni takana. Nauraen ilkeää nauruaan, kurkistaen oven raosta. Hrrrr, väristys kulki lävitseni kuin Siperian tuuli. Iski luuytimeen jäädyttäen kaikki soluni. En kestä, en kestä tätä enää hetkeäkään. Tuo ikuinen hetki lopulta särkyi, kun kohtalohamsterini vilistivät ohitseni. Hämärästi ymmärsin, ettei heillä ollut aavistustakaan tuosta pelosta, vaarasta joka saattoi vaania jokaisen pöydänjalan takana. Lopulta iskin tassuni lattiaan ja päätin, ettei tuo hirviö enää hallitse minua. Saakoon kengästä, jos uskaltaa minun lähelleni! Tipautan kirjan päällesi senkin paholus! Tukehdutan sinut ilmaan!

Tuona päivänä, jolloin tartuin kauhua korvista ja ravistin, uskaltauduin kertomaan tästä kammottavasta tapahtumaketjusta kohtalohamsterilleni ruokalautastemme ääressä. Hamsteri nauraa hörötti ”Ha ha ha, toivottavasti teillä ei ole kalaa lautasella? Ja muuten, sen nimi on Bob. Ettäs tiedät.”

Bob? Bob! Ei tuon pahaluisen vaaniskelijan nimi voi olla Bob?!

—-

Ja jotta ette luule, että olen täysin järkeni menettänyt, niin Bob on ihan oikeasti olemassa. Ja tuo lurjus vaanii minua joka ikinen aamu töihin mennessä. Kiiluvine, mustine silmineen. Seuraa minua. Vaanii. Säikyttelee.

bob

En tiedä vielä miten tarina jatkuu, mutta se varmasti saa jatkoa, kunhan onnistun päättämään mikä Bob on ollakseen. Ja onhan meillä vielä viisi kuukautta yhteistä eloa jäljellä. Tapahtua voi mitä vaan..!

Och förlåt ni andra. Ni missar en spännande berättelse om Bob, den läskiga elaka fisken som spanar och skrämmer mig varenda morgon.

Advertisements

One response to “Bob, osa 1

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s